11. Kesäkuu 2014

Historia

Vuonna 1971 tehtiin Pohjois-Savossa pystykorvaista kennelhistoriaa. Huhtikuun 14. päivä kokoontui Kuopion Liikemiesklubilla joukko maakunnan pystykorvaharrastajia. Nämä 24 henkilöä tekivät päätöksen maakunnallisen pystykorvayhdistyksen, Pohjois-Savon Pystykorvakerhon perustamisesta.

Perustetun yhdistyksen toiminta-ajatus oli merkittävä ja sillä on ollut kauaskantoiset vaikutukset. Kaikki maakunnan pystykorvaharrastajat, rotuun tai karvanväriin katsomatta kuuluisivat samaan yhdistykseen. Toimintamalli on osoittautunut yhdistyksen vahvuudeksi. Aivan pieniä, yhdistyksen normaalielämään kuuluvia säröjä lukuun ottamatta yhteistyö sujunut mallikelpoisesti.

Pystykorvakerhon perustamisen aikoihin roduistamme ylivoimaisesti parhaiden menestyivät suomenpystykorvat. Linnunhaukkukokeet olivat hallitsevin koemuoto. Harvalukuinen hirvikanta piti pysäyttävät hirvikoirat vähäisinä. Kotimainen karjalankarhukoira oli muutamien innokkaimpien metsästyskumppani ja harmaa hirvikoirat tekivät vasta tuloaan. Hirvikoirien voimakas tuleminen ajoittuu 1980 –luvulle, jolloin hirvikanta merkittävästi voimistui.

Pystykorvakerhon lähes neljäkymmentä vuotuiseen historiaan mahtuu paljon merkittäviä tapahtumia. Valtakunnalliseen maineeseen on noussut jo yli 20 kertaa perätysten järjestetyt pystykorvien jalostuspäivät, joka eräs valtakunnan suosituimpia ja suurimpia kenneltapahtumia. Pohjois-Savossa on järjestetty lukuisia valtakunnallisia kilpailuja, muun muassa kaikkien pystykorvaisten koirien mestaruusottelut.

Maakunnan pystykorvaharrastajat ovat saaneet tunnustusta toimiessaan monissa valtakunnallisissa luottamustehtävissä rotujärjestöissä ja myös Kennelliiton valtuuttamissa tehtävissä. Toimeliaalla menneisyydellä on luotu kestävä pohja tämän päivän harrastajille. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.