Tervehdys uudelta puheenjohtajalta!

Tervehdys uudelta puheenjohtajalta!

Kesä kolkuttelee jo ovella! Koronasta on tullut osa arkea ja tänä keväänä olemme päässeet jo maistamaan vähän normaalia arkea tapahtumienkin muodossa! Jalostuspäivänäyttelyt ja erämessut saatu järjestettyä onnistuneesti! Kiitos kaikille näissä tapahtumissa mukana olleille!

Hieman itsestäni

Olen 26-vuotias Rautalammilta kotoisin oleva en pojankloppi vaan miehen alku. Syksyisin melkein kaikki vapaa-aikani kuluu metsässä tai metsästykseen ja koira harrastamiseen liittyvässä toiminnassa. Elätän myös itseni metsästä, en sitä myymällä vaan työskentelemällä sen parissa. Siinäpä ne on kaksi tärkeintä asiaa minusta joista molemmat kiteytyvät yhteen sanaan, metsä.

Ensimmäisen suomenpystykorvani hankin vuonna 2014. Tällä hetkellä minulla on kaksi suomenpystykorvaa ja yksi jämtlanninpystykorva. Koirilla käyn kokeissa ja näyttelyissä, mutta pääsääntöisesti keskityn siihen olennaiseen koirien kanssa eli metsästykseen. Koetoiminnassa olen muutenkin mukana käyn LINT- ja HIRV kokeissa tuomaroimassa ja vuosittain tulee järjestettyä jokunen LINT koe. Lähinnä Pohjois-Savossa kerhomme alla, mutta myös Savukoskella toisen yhdistyksen kautta.

50-vuotias Pystykorvakerhomme

Viime vuonna tuli kerholle täyteen 50 vuotta! Se on jo kunnioitettava saavutus yhdistykselle. Kerhomme on hankkinut aikanaan ja kunnostanut toimintakeskus kirsun jäsenten käyttöön. Talkootuntien määrä ei ole pieni mitä kerhomme eteen on tehty. Toivottavasti jäsenistöstä löytyy toimintaan mukaan uusia, jotta tämä työ ei valuisi hukkaan. Olemme mielestäni Suomen tasolla tällä hetkellä hyvinkin aktiivinen ja jäsenmäärässä mitattuna suuri yhdistys – verrattaessa vastaavanlaisiin yhdistyksiin.

Jäsentilanne on pysynyt hyvänä! kerhossamme on pyöreästi 700 jäsentä tällä hetkellä. Erämessuilta saimme mukavasti uusia jäseniä! Tervetuloa kaikille uusille jäsenille mukaan kerhoomme. Jäsenistöä meiltä siis löytyy hyvästi, joten toivoisin että talkoisiin ja kerhon tapahtumiin jäsenistö etenkin nuorempi väki osallistuisi entistä aktiivisemmin. Näkyy meidän talkoissamme sama asia mikä kaikkialla muuallakin – samat ihmiset vuodesta toiseen.

Oiva ja helppo tapa lähteä mukaan kerhomme toimintaan olla yhteydessä johonkin neljästä jaostostamme – yhteystietoja löytyy kerhon sivuilta. Kerhollamme on hirvi,- lintu,- näyttely,- ja lappalaisjaostot. Näistä jaostoista jokainen järjestää tapahtumia. Hirvijaosto järjestää hirvenhaukkukokeita ja tuomarikoulutuksia, lintujaosto puolestaan linnunhaukkukokeita ja lintu puolen koulutuksia, näyttelyjaosto vastaa jalostuspäivänäyttelyistä ja lappalaisjaosto järjestää esimerkiksi joukkoterveystarkastuksia. Rohkeasti ottamaan yhteyttä! Tekijöille on aina tarvetta!

Kerhon hallituksen kokoonpano muuttui vähän vuosikokouksen jälkeen. Uutena hallitukseen tuli Anna Paananen ja sihteerin sekä rahastonhoitajan virkaa alkoi hoitamaan Renja Raatikainen. Tervetuloa mukaan toimintaan Anna ja Renja! Isot kiitokset kerhon eteen tehdystä työstä entisille hallituksen jäsenille Kari Revolle, puheenjohtaja sekä Hannu Hallikaiselle, sihteeri ja Erkki Shemeikalle, rahastonhoitaja!

Aurinkoista alkukesää jäsenistölle!

Jani Koppanen